Digitalisoituva maailma haastaa aika-ajoin meistä jokaisen. Onneksi apua on tarjolla, eikä kaikkea tarvitse osata itse. Digi- ja väestötietoviraston järjestämää Digitukiviikkoa vietetään taas 30.8.–3.9.2021. Tule mukaan, opi ja inspiroidu!

Uudenmaan digitukiverkosto (UuDi) osallistuu tänä vuonna Digitukiviikkoon monipuolisesti. Tilaisuuksia ja tapahtumia järjestetään pitkin viikkoa, jonka lisäksi verkoston jäsenet levittävät digituen ilosanomaa sosiaalisessa mediassa. Aikataulusta löydät ohjelman, jossa Uudenmaan Digituki -hanke ja UuDi ovat viikon aikana mukana. Ohjelmaa päivitetään uusien tilaisuuksien ja osallistumislinkkien tilaisuuksiin vahvistuessa. Tutustu myös DVV:n ohjelmaan Digitukiviikolla TÄÄLTÄ.

Maanantai 30.8.2021

DVV:n digitukitunti: Millaista osaamista digitukija tarvitsee? Osaamismerkillä osaaminen näkyväksi

Keskustelemassa aamupäivällä DVV:n tilaisuudessa klo 9.00 – 11.00 välillä Mirva Gullman, Digi- ja väestötietovirasto; Tanna Rantanen, Uudenmaan liitto ja Elina Honkaselkä, Joensuun kaupunki.

SeniorSurf: Näin käynnistät digiopastukset

SeniorSurfin järjestämä webinaari klo 10.00 – 11.00, joka on suunnattu järjestöille. Oletko pohtinut, että teidänkin organisaationne pitäisi järjestää digiopastusta senioreille? Mietityttääkö, onko se työlästä ja resursseja vievää? Tule kuulemaan vinkkejä ja keskustelemaan aiheesta.

Neljä näkökulmaa digitukeen: Digituen antajat kertovat omasta työstään ja siinä tarvittavasta osaamisesta

Keskustelemassa iltapäivällä DVV:n tilaisuudessa klo 12.00 – 12.45 välillä Tuula Närvä, Kela; Hanna Rantala, Kuuloliitto ja Heidi Kähkönen, Fiksari Oy ja Annukka Matilainen, Elisa Oyj

Tiistai 31.8.2021

Paneelikeskustelu: Monikielinen Digituki

DigiUp-hankkeen järjestämä paneelikeskustelu järjestetään klo 11.00 – 12.00. Digituen ja monikulttuurisen kentän asiantuntijat pyrkivät vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: Miten voimme vahvistaa vieraskielisten ja heidän järjestöjensä digitaitoja? Miten olemassa olevat monikieliset palvelut tavoittavat vieraskielisiä? Keskustelu järjestetään suomeksi ja on jälkeenpäin katseltavissa tallenteesta tekstitettynä englannin, suomen ja venäjän kielellä.

Teams-klinikka Onnensillassa

Hyvinkään Onnensillassa (Siltakatu 6) harjoitellaan klo 11.00 – 12.00 Teams-ohjelman käyttöä, jotta kaikilla on mahdollisuus osallistua Digitukiviikon tilaisuuksiin.

Digitukija jalkautuu kirjastoauton kyytiin

Tule tutustumaan kirjastojen e-aineistoihin ja niiden käyttöön sekä kuulemaan lisää kirjastojen digitukipalveluista, kun Espoon kirjaston digitukija hyppää kirjastoauton kyytiin iltareitillä klo 16.30 – 19.45.

ENTER ry:n digiopastuksia

ENTER ry:n syksyn digiopastukset alkavat Helsingissä (ajanvarauksella, Itäkeskuksen kirjasto klo 10.00 – 12.00 ja ajanvarauksella, Oodi 11.00 – 14.00). ENTER ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille. Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin. Katso tarkemmat tiedot ja muita digiopastuspaikkoja ENTER ry:n sivuilta.

Keskiviikko 1.9.2021

Instagram Live: Digitaidot-peli

Uudenmaan Digituki -hankkeen Instagram-tilillä klo 11.30 – 12.00 järjestettävässä lounaskeskustelussa esitellään Kuuloliiton Digitaidot-hankkeen Digitaidot-peliä.

Kirjaston verkkopalvelut tutuiksi

Hyvinkään kirjaston verkkopalveluiden yleisesittely järjestetään klo 14.00 – 15.00.

ENTER ry:n digiopastuksia

ENTER ry:n syksyn digiopastukset alkavat Espoossa (ajanvarauksella, Tapiolan kirjasto klo 10.00 – 12.00), Vihdissä (ajanvarauksella, Vihdin kirkonkylän kirjasto klo 13.00 – 15.00) ja Porvoossa (Gammelbackan kirjasto klo 10.00 – 12.00). ENTER ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille. Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin. Katso tarkemmat tiedot ja muita digiopastuspaikkoja ENTER ry:n sivuilta.

Torstai 2.9.2021

Instagram Live: Nuorten digituki

Uudenmaan Digituki -hankkeen Instagram-tilillä klo 11.15 – 12.00 järjestettävässä lounaskeskustelussa pohditaan nuorten digituen tarpeita ja käydään läpi kesällä järjestettyä nuorten digitukikampanjaa yhdessä kampanjaa suunnitelleen RARE Median kanssa.

Nuorten digiosaaminen tutuksi –  myös diginatiivit kaipaavat tukea asiointiin

Keskustelemassa aamupäivällä DVV:n tilaisuudessa klo 10.00 – 11.00 välillä Sanna Rauhala, CGI ja Tanna Rantanen, Uudenmaan liitto.

ENTER ry:n digiopastuksia

ENTER ry:n syksyn digiopastukset alkavat Hyvinkäällä (ajanvarauksella, Onnensilta klo 10.00 – 13.00) ja Sipoossa (ajanvarauksella, Sipoon pääkirjasto klo 13.00 – 15.00). ENTER ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille. Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin. Katso tarkemmat tiedot ja muita digiopastuspaikkoja ENTER ry:n sivuilta.

Perjantai 3.9.2021

Twitch-lähetys: Nuorten digituki

Uudenmaan Digituki -hankkeen Twitchissä järjestämässä lounaskeskustelussa klo 11.15 – 11.45 jutellaan pelaamisen lomassa nuorten digituesta. Kaikki streamissa mukana olevat voivat osallistua Marbles-pelissä kisaamiseen keskustelijoiden kanssa! Mukana hankkeen edustajien lisäksi Digi- ja väestötietovirasto.

Facebook Live: Digituen mittarit

Uudenmaan Digituki -hankkeen Facebookissa järjestämässä tilaisuudessa klo 13.15 alkaen keskustellaan digituen mittareiden suunnittelusta ja rakentamisesta. Mukana hankkeen edustajien lisäksi Digi- ja väestötietovirasto.

Digi-info: etäwebinaari Hyvinkään digituesta

Hyvinkääläiset digitoimijat esittäytyvät ja kertovat, minkälaista digitukea ja ohjausta tietoteknisten laitteiden sekä sähköisten palveluiden käyttöön on saatavilla Hyvinkäällä. Tarjolla myös vinkkejä siihen, miten digitaitoja voi parantaa itsenäisen opiskelun keinoin.

DigiUp-hankkeen esittely

Moniheli ry:n DigiUp-hankkeen esittely ja kyselytunti klo 14.30 – 15.30. Lisätietoa löytyy Facebook-tapahtumasivulta.

ENTER ry:n digiopastuksia

ENTER ry:n syksyn digiopastukset alkavat Järvenpäässä (ajanvarauksella, Järvenpään kaupunginkirjasto klo 10.00 – 12.00). ENTER ry:n digiopastus on avointa ja maksutonta kaikille senioreille. Opastus on henkilökohtaista ja siinä edetään rauhallisesti, opastettavan omaan tahtiin. Katso tarkemmat tiedot ja muita digiopastuspaikkoja ENTER ry:n sivuilta.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Tanna Rantanen, Uudenmaan liitto, puh. 040 586 4682
Projektisuunnittelija Joel Aaltonen, Uudenmaan liitto, puh. 040 707 3067