Nuorten digitukea tehdään tutuksi ympäri Suomea – ”Pyrimme purkamaan harhaa diginatiiviudesta”

Digituki kuuluu kaikille –  myös nuorille. Tämä on pääviesti some-kampanjassa, joka on parhaillaan käynnissä kymmenen maakunnan alueella. Kampanjassa levitetään digitukiaiheisia videoita nuorten seuraamiin kanaviin ja kerrotaan samalla, mistä nuoret voivat saada digineuvontaa kullakin alueella.

Digitukijat auttavat nuoria esimerkiksi verkossa hoidettavien asioiden kanssa ympäri Suomea. Tukea voi saada esimerkiksi opintotukeen, kesätöihin, verkkopankkiin tai verokorttiin liittyvissä asioissa. Apua on tarjolla lähitukena muun muassa kirjastoissa, Ohjaamoissa ja nuorisotaloissa, mutta myös verkossa chattien ja eri toimijoiden somekanavien kautta.

Lauantaina 5. kesäkuuta käynnistyi nuorille suunnattu viestintäkampanja digituesta, jonka julkaisijoina toimivat RARE Media, Rodanny Kennah, Carola Hakola, Andreas Tolonen ja Digituki-verkoston toimijat ja kumppanit. Kampanjan tarkoituksena on lisätä digituen tunnettuutta nuorten keskuudessa Instagram-, TikTok-, Youtube- ja Facebook-kanavissa.

– On väärä oletus, että nuoret olisivat synnynnäisesti taitavia sähköisten palvelujen käyttäjiä. Vaikka some taipuisikin, ei siitä välttämättä ole apua omien asioiden hoitamisessa, kuten viranomaisasioinnissa verkossa. Kampanjan avulla pyrimme purkamaan monesti nuoriin liitettyä harhaa diginatiiviudesta. Haluamme tavoittaa nuoret kertoaksemme mitä digituki on ja mistä sitä voi saada, kertoo kampanjaa vetävän Uudenmaan Digituki -hankkeen projektipäällikkö Tanna Rantanen.

Viestintäkampanja koostuu kuudesta videosta, joissa esiintyy Raren työntekijöitä ja nuoria somevaikuttajia. Videot ilmestyvät pareittain kesäkuun kolmena ensimmäisenä viikonloppuna, jonka jälkeen niitä on mahdollista jakaa eteenpäin. Tähän mennessä ilmestyneet videot löydät hankkeen somekanavilta.

Alueelliset digituen hankkeet haluavat kannustaa kampanjan avulla levittämään tietoa siitä, että digituki kuuluu myös nuorille. Kampanja kestää 24. kesäkuuta saakka.

Lue lisää nuorten digituesta osoitteesta https://dvv.fi/nuortendigituki.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Tanna Rantanen, Uudenmaan liitto, puh. 040 586 4682
Projektisuunnittelija Joel Aaltonen, Uudenmaan liitto, puh. 040 707 3067