Uudenmaan Digitukiverkosto osallistuu monipuolisesti Digitukiviikolle

Tule mukaan, opi ja inspiroidu!

Digitalisoituva maailma haastaa aika-ajoin meistä jokaisen. Onneksi apua on tarjolla, eikä kaikkea tarvitse osata itse. Digi- ja väestötietoviraston järjestämää Digitukiviikkoa vietetään taas 30.8.–3.9.2021. Tule mukaan, opi ja inspiroidu!

Digitukiviikko on kaikille avoin ja maksuton virtuaalinen tapahtumaviikko, joka näkyy sekä valtakunnallisesti että paikallisesti ympäri Suomen. Viikon tavoitteena on lisätä tietoisuutta digiosaamisen merkityksestä ja digitaitojen kasvattamisesta.

Uudenmaan digitukiverkosto (UuDi) osallistuu tänä vuonna Digitukiviikkoon monipuolisesti. Tilaisuuksia ja tapahtumia järjestetään pitkin viikkoa, jonka lisäksi verkoston jäsenet levittävät digituen ilosanomaa sosiaalisessa mediassa. Aikataulusta löydät ohjelman, jossa Uudenmaan Digituki -hanke ja UuDi ovat viikon aikana mukana. Ohjelmaa päivitetään uusien tilaisuuksien ja osallistumislinkkien tilaisuuksiin vahvistuessa.

Yleisötilaisuuksien lisäksi Digitukiviikkoon voi osallistua sosiaalisessa mediassa. Jaa omat digivinkkisi ja digihetkesi somessa tunnisteilla #digitukiviikko #digituki. Digitukiviikko on myös hyvä hetki tutustua oman alueesi digitukipalveluihin ja miettiä, olisiko niistä hyötyä itsellesi tai läheisellesi.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Tanna Rantanen, Uudenmaan liitto, puh. 040 586 4682
Projektisuunnittelija Joel Aaltonen, Uudenmaan liitto, puh. 040 707 3067